![]() |
||
AIRBORNE RANGER CLUB OF PIRKANMAA |
|
|
|
|
| Ja urbaanisissi ajaa tietysti autolla ovelle asti näillä ohjeilla: Osatun kämppä sijaitsee Oriveden-Tampereen rajamailla Lauttakulmantien pohjoispuolella lähes puolivälissä Kaanaata ja Hirsilää. Tampereelta tultaessa ajetaan Tampere-Virrat tietä ohi Teiskon ja Terälahden. Kun Muroleen risteys on ohitettu, kannattaa jo vähän skarpata. Kaanaassa, 45 km Tampereelta, kurvataan oikealle ilmailu- ja moottorikeskuksen suuntaan. Siitä sitten rauhallista ajoa 8,5 kilometriä, sillä hirvistä ja Hagelin porukasta ei koskaan tiedä. Punainen kämppä on tien vasemmalla puolella ja 80 nopeudessa sitä näytetään vain 0,5 sekuntia. Lahdesta päin tultaessa kannattaa jo Kangasalla kääntyä Oriveden tielle. Oriveden läpi jatketaan pikkupätkä suuntana Virrat ja Ruovesi. Hirsilän kohdalla Virtain tie kääntyy vasemmalle. Mutkan jälkeen ajetaan Virroille päin pari kivenheittoa ja edessä näkyy tienviitta Lauttakulmaan. Tästä sitten Lauttakulman suuntaan 11,5 kilometriä ja perillä ollaan. Tie on mutkainen ja mäkinen, mutta kun näet suoranpätkän jota lannoituskoneet ovat joskus käyttäneet varalaskupaikkanaan, ala hiljentää. Suoran päässä kannatta jo pysähtyä. Kämppä näkyy tien oikealla puolella. Ainakin pitäisi. Kämpän kuva auttaa ehkä tunnistamisessa. Kaikkiin Osatua koskeviin kysymyksiin vastaa: Jyrki Viskari puh. 0400 336 249 |
![]() |
| ETUSIVU | VALOKUVIA |